
Hei!
Olen Maarit Harjanne, aloitteleva englanninkääpiöterrieri kasvattaja Nurmijärveltä. Perheeseeni kuuluu kolme poikaani; Henri s.-92, Miikka s.-95 ja Anton s.-06. Koiruuksia perheessämme vipeltää kuusi; ETT:t Martta, Ilona, Nuppu, Hilla ja Unto, sekä uskollinen vahtimme, shar pei Vuokko.
Olen käynyt Kennelliiton kasvattajan peruskurssin syksyllä 2005 ja samalla olen allekirjoittanut Kasvattajasitoumuksen. Kennelnimen sain v.2006. Toimin osaltani aktiivisesti SKKY:n Englanninkääpiöterrierit Alajaoston hallituksessa.
Minut löytää myös "enkkuterrierit"-keskustelufoorumilta, jossa touhuan moderaattorina.
Tavoitteeni on kasvattaa terveitä ja hyväluonteisia koiria niin näyttely- kuin kotikoiriksi. Tavoitteellisessa kasvatuksessani pyrin vaalimaan rodun alkuperäisiä ulkomuotoihanteita ja erityisesti valloittavaa, terhakkaa luonnetta.
Kasvatukseni on täysin harrastelähtöistä ja pienimuotoista, motiivina todellinen kiinnostus ja rakkaus tätä upeaa rotua kohtaan. Jalostukseen käyttämäni yksilöt ovat sekä luonteeltaan, että ulkomuodoltaan mahdollisimman rodunomaisia ja ne ovat asianmukaisesti terveystutkittu (sydänkuuntelu, polvet, silmät) säännöllisin väliajoin. Kiinnitän erityisesti huomiota myös jalostusyksilöiden sukutaulujen koirien terveystuloksiin. Jalostukseen käyttämäni koirat ovat puhtaasti ETT:tä.
Pentuni varttuvat reippaiksi ja sosiaalisiksi kotioloissa, touhukkaan lapsi/koiraperheen elämän keskellä. Pennuilla on käytössään koko talo heti, kun ne ovat tarpeeksi isoja tutkailemaan maailmaa oma-aloitteisesti. Laaja, aidattu takapiha antaa vapautta remuta ja telmuta sydämen kyllyydestä. Sisäsiisteyden alkeetkin on helppo oppia omalla pihalla.
Vietän pentujen kanssa paljon aikaa, jotta osaisin suositella juuri oikeaa pentua sille sopivaan kotiin. Toiveeni on löytää jokaiselle pysyvä, rakastava perhe.
Jotta lähtevälle pennulle taattaisiin mahdollisimman hyvä alku elämään, saa se mukaansa kattavan ja monipuolisen pentupakkauksen. Pakkaus sisältää mm. laajan,rotukohtaisen, kirjallisen pentuoppaan, ruokaa, leluja, hoitotarvikkeita. Kaikki pennut ovat ennen luovutusta käyneet eläinlääkärin terveystarkastuksessa, tunnistusmerkitty mikrosirulla ja saaneet parvo-rokotuksen.
Sitoudun elinikäiseen 24/7 tukipalveluun, jota toivon ahkerasti käytettävän. Toivon kovasti kuulevani naperoitten kuulumisia matkan varrelta.
Oletko kiinnostunut ETT:stä? Ota rohkeasti yhteyttä!
Maarit

Myspace Backgrounds
Myspace Backgrounds